Iholla
Suoristin taas hiukseni tänä aamuna, jotta sopisin paremmin joukkoon. Kesytin ne tulikuumaa rautaa vasten, niin että ne lopulta väsyivät taistelemaan vastaan ja laskeutuivat kiltisti niskaani pitkin. Ulkona satoi kaatamalla. Kiharat alkoivat muodostua takaisin yksitellen ja hitaasti. Ne tanssahtelivat päässäni, puskivat takaisin eloon, kuin kevätkukat routaisesta maasta pitkän talven jälkeen. Tuntien työ tuhoutui muutamassa minuutissa. Jäin tuijottamaan maahan muodostuneen vesilammikon heijastuksesta, kuinka sileä muuttui karheaksi. Hillitystä tuli villi. Hiukseni, jota he kutsuvat myös afroksi, kasvoi kasvamistaan, kunnes se oli kuin suuri musta sadekehä tummien kasvojeni ympärillä. He kutsuivat minua värilliseksi, vaikka ainoa väri minussa oli se päälläni oleva kirkkaan keltainen villapaita, jonka avulla selviydyin pimeästä syksystä. Sitten he kutsuivat itseään värisokeiksi, mutta tumman ihoni melaniini vaati huomiota ja nähdyksi tulemi...