Bleumonde's Blog

Olin 9-vuotias. Muistan sen tunteen, kun vedin upouudet merkkitossut jalkaani. Uuden nahan tuoksu, paketti ja sen kirkkaat värit. "Kokeile toistakin jalkaa", äiti sanoi minulle ja sujautin toisen tossun jalkaani. Otin pari testiaskelta eteisessä ja ne tuntuivat hyviltä. Uusilta. Olin pakahtua onnesta ja hypin tasajalkaa peilin edessä. Ne tuntuivat paremmilta kuin isosiskoni loppuun kulutetut kengät, joihin sain yleensä aina tyytyä. "Merci Mama!" Revin lopuksi vielä hintalaput kengistä ja heitin ne lattialla olevaan tyhjään kenkälaatikkoon. Juoksin toiseen huoneeseen esittelemään kenkiä siskolleni. "Olehyvä", äiti vastasi hiljaa hymyillen.                                                       ...

On iltapäivä ja istun koneeni ääressä Itäkeskuksen kirjastossa tekemässä koulutehtäviä. Aulassa on suuri kahvila, jonka ulkomaalaistaustaisen omistajan ääni kaikuu koko kirjaston läpi. Mies on ystävällinen ja tervehtii jokaista asiakastaan kuin vanhaa ystäväänsä. Hyvän ruuan tuoksu, astioiden kilinä, vieraskielinen puhe ovat ominaisia piirteitä Stoalle. Joitakin se saattaa häiritä, minulle se tuntuu kotoisalta.  Stoan kulttuurikeskus onkin tunnettu monikulttuurisuudestaan, erilaisista kulttuuritapahtumista ja näyttelyistä.   Kello lyö neljä. Noin viiden metrin päästä minusta nuori nainen etsii itselleen sopivan nurkkauksen ja levittää pienen värikkään maton jalkojensa juureen. Hän peittää kauniin paksun tukkansa huivilla ja vetää pitkän hameen ylleen. Hän ristii kädet rinnalleen ja polvistuu. Välissä hän lausuu sanoja puoliääneen, välillä polvistuu ja nousee taas ylös. Sama toistuu monta kertaa. Kun hän on valmis, hän poistaa huivinsa ja hameen ja taittaa ne takais...

On iltapäiväruuhka ja ihmiset kiirehtivät töistä väsyneinä kotiin. Valot vaihtuvat punaisesta vihreään, välillä on keltaista sitten taas vihreää, sitten taas punaista. Tämä sanaton pylväs määrää ihmisten tahdin ja ajatukset - kaikki seuraavat sitä mukisematta. Jokunen teini menee punaisia päin, vanhus tuhahtaa ja kiroaa kaikki maailman nuoret. Pukumies tuijottaa lasittunein silmin puhelimeensa, eikä ole huomaavinaankaan. Vihreä valo syttyy, ihmismassa liikkuu suojatien toiselle puolelle. Mustaa, valkoista, mustaa… Tämän tasapaksun valkoisen ihmismassan joukossa kulkee tummaihoinen nuori nainen. Onko hän somali…todennäköisesti ei.   Mutta Afrikasta kuitenkin. ” Afrikkahan on yksi iso maa” . Hänellä on jalassaan tiukat farkut ja hiukset vapaana. Tukka   on niin suuri, ettei tytön kasvoja meinaa erottaa. Vaatteet ovat värikkäät ja tytön kävely keinahtelevaa. Melkein kuin tanssia. Naisella on kuulokkeet päässä ja hymy huulilla. Hän on juuri ollut työhaasta...