Kiitos sinulle valkoinen heteromies
Eräs lukija
kysyi kerran multa:
”Miksi sä
aina kirjoitat rasismista ja muusta, etkö sä väsy?”
Ajattelin
ensin vastata lyhyesti, mutta tässä tulee nyt pidempi vastaus:
Olen monesti
miettinyt keski-aikaa ja sen aikaisia hirmutekoja. Kuten noitavainot, naisvaino
ja -pelko, jolla miehet oikeuttivat satojen naisten julkisen, raa’an
teloittamisen, usein polttamalla. Olisiko minulla ollut rohkeutta puolustaa
näitä viattomia, kauniita punahiuksisia naisia? Olisinko minä osallistunut mielenosoituksiin
Ginger Lives Matter- kylttien kanssa? Todennäköisesti
en. Näin mustahiuksisena asia ei olisi koskenut minua ja olisin ollut hyvässä
turvassa. Toisaalta, mustaihoisena naisena
asiani olisivat olleet todennäköisesti vielä huonommassa kunnossa, en tiedä.
Olen myös miettinyt,
millainen osa minulla olisi ollut historiassa vain muutama vuosikymmen sitten,
kun hiljainen enemmistö, ”tolkun ihmiset”, päättivät katsoa muualle ja
pyöritellä sormiaan, kun miljoonia ihmisiä kuljetettiin niin kutsutuille
työleireille. Todennäköisesti olisin päässyt junamatkalle itsekin, ensimmäisten
joukossa.
Mutta, kiitos sinulle valkoinen
heteromies (Valkoinen symboloi
viattomuutta, puhtautta ja iloa, Wiki). On ollut ilo huomata miten muutkin
kuin syrjinnän ja rasismin kohteena olevat ihmiset heräävät ja alkavat
puolustamaan vähemmistöjä. Ihmiset, jotka voisivat käyttää aikansa postaamalla
pinkeistä kännykänkuorista, käyttävät aikansa mieluummin protestoimalla
mielenosoituksissa minunkaltaisten ja muiden yhteiskunnassa heikommassa
asemassa olevien ihmisoikeuksien puolesta. Tämä on ihmisryhmä, joka on aina
kiehtonut minua. Miksi teitä kiinnostaa? Miksi
te välitätte? Onko taustalla ehdoton, aidosta lähimmäisenrakkaudesta
kumpuava halu auttaa vai onko rasismin vastustaminen pelkkä keino saada
irtopisteitä tässä kierossa elämänpelissä? Jos olisin valkoinen, miksi minua kiinnostaisi
tummaihoisten syrjintä työ- ja asuntomarkkinoilla? Näin heteroseksuaalina miksi
jaksaisin puhua seksuaalivähemmistöjen kivityksistä konsertiivisissa maissa ja
itänaapurissa. Jos olisin mies, kiinnostaisiko minua naisiin kohdistuva
seksuaalinen ahdistelu ilmiönä ja sanoisinko silloin #metoo. Vai olisinko miehenä
vain hiljaa, tolkullisesti, koska ”eivät kaikki miehet ahdistele”.
Ymmärrän toki myös sen, että
välillä on paljon helpompaa vaan ummistaa silmänsä ja katsoa muualle. Tätä
tarkoittaa etuoikeus. Sitä, että voi päättää milloin osallistuu keskusteluun,
milloin katsoo vierestä ja milloin ummistaa silmänsä kokonaan.
Minulla tosin ei
ole tätä vaihtoehtoa. Minun elämä ja olemassa olo, Värillisenä ihmisenä,
Naisena, Toisen polven maahanmuuttajana, on niin politisoitu ja täynnä
negatiivisia stigmoja, että mä en pääse seuraamaan keskustelua sivusta. Minä
olen sen keskiössä, pelinappulana. Mä olen se keskustelu.
Minulla oli ajatuksena
kirjoittaa muista aiheista, jotka eivät liity mun ihonväriin tai
rodullistamiseen. Halusin kirjoittaa mun uusista hienoista kännykänkuorista tai
mun uudesta luomiväripaletista. Mutta on vaikeaa kirjoittaa pinkeistä
kännykänkuorista, kun elää maailmassa, jossa ainoa asia mikä sua määrittää on
sun ulkokuori. Tai on vaikeaa kirjoittaa mun uudesta värikkäästä
luomiväripaletista maailmassa, joka yhtä’kkiä tuntuu niin mustavalkoiselta.
En kirjoita
rasismista, koska se on kiva aihe. Kirjoitan rasismista, koska se on tämän ja
niin monen muun yhteiskunnan syöpä. Puhuminen ja siitä kirjoittaminen on ainoa
keino selvitä siitä. Ja en koskaan kirjoita vihaisena. Viha on lähtenyt musta
pois jo kauan sitten. Ainoa tunne on turhautuminen, pettymys sivustakatsojiin
ja uupumus. Kirjoittaminen voimaannuttaa, se parantaa. Se on mulle ja monelle
ainoa tapa oksentaa tämä syöpä ulos, puhdistautua. Se antaa toivoa
tulevaisuuteen ja uskoa siihen, että ehkä mä voin jonain päivänä, hyvällä
itsetunnolla, kirjoittaa myös vähemmän maailmaa järisyttävistä aiheista. Esimerkiksi
vaikka siitä mun upeasta uudesta luomiväripaletista.
”Miksi sä
aina kirjoitat rasismista ja muusta, etkö sä väsy?”
No tässä tiivistetty
vastaus sun kysymykseen;
Kirjoitan
väsyneenä rasismista, vaikka se väsyttää ja samaan aikaan kirjoitan rasismista,
jotta en väsyisi.
Kiitos kun jaksat kirjoittaa! <3
VastaaPoista<3
PoistaSurullisia kokemuksia. Tökeröitä tai tyhmiä ihmisiä on, mutta älä anna heidän masentaa itseäsi. Tiedä, että olet riittävä ja arvokas omana itsenäsi.
VastaaPoistaEn anna masentaa, lähinnä nämä asiat tsemppaa mua kiinnittämään yhteiskunnan epäkohtiin enemmän huomiota. Ja kiitos kauniista sanoistasi! <3
PoistaItsekin olen miettinyt paljon sitä, mitä olisin tehnyt toisena aikana, toisenlaisten - ja samanlaisten - vainojen aikana. Olisin ehkä ollut hiljaa, ja häpeän sitä, vaikka se ei koskaan edes tapahtunut, häpeän sitä, että olisin ehkä valinnut helpon ja turvallisen tien. Nyt, vuoden 2019 maailmassa, haluan valita toisin, haluan puolustaa kaikkia ja kaikkien oikeutta, vaikka itse voisin etuoikeuksieni turvin myös olla hiljaa ja keskittyä kännykänkuoriin tai luomiväriin. Haluan puhua, saada ihmiset näkemään toiset ihmiset samanlaisina, yhtä arvokkaina kuin itsensä. Teen sen, koska ihmisen arvoa eivät määritä ulkonäkö, kieli, koulutus, sosiaaliluokka, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, terveys, uskonto... vaan se, miten ihminen toimii suhteessa muihin. Ja haluan oppia muilta ihmisiltä, miten tulla paremmaksi minuksi, miten tuoda maailmaan lisää hyvää ja miten poistaa pahaa. Ihan niin kuin sinäkin, ja ihan niin kuin uusiseelantilainen Hajji Daoud Nabi, jonka viimeiset sanat olivat "Welcome, brother", ja sitten mies, jonka hän toivotti tervetulleeksi, tappoi hänet. Koska minä olen jokainen tämän maailman ihminen, ja jokainen tämän maailman ihminen on minä.
VastaaPoistaHyvin sanottu, Kiitos!
PoistaHienoa kun jaksat kirjoittaa aiheesta! Itse kirjoitin aiheesta "tummaihoisena suomessa" ensimmäisen kerran blogiini pari päivää sitten ja kerroin lapsuudestani. On tärkeää että ihmiset ymmärtäisivät miltä se tuntuu.
Poista